lauantai 23. kesäkuuta 2012

Tavaroiden vastaanotto ok

Tiistaina saapui kauan odotettu hirsi- ja puuosatoimitus. Auto peruutti mökin perustusten luokse ja pääsi hyvin poiskin. Purku sujui auton omalla nosturilla. Tarvikkeet oli hyvin paketoitu, mutta peiteltiin niitä vielä kevytpeitteillä, sillä alkuperäisiin muoveihin oli purun yhteydessä tullut joitakin reikiä. Ensimmäisessä kuvassa oma tonttitie ja auto purkupaikalla metsän siimeksessä.



Päivä oli sateinen, näin ollen hyvin valmistellusta telttailusta ei tullut mitään, lähdimme illansuussa kotiin. Lapset nukkuivat kyllä pitkät päiväunet teltassa, mikä olikin parempi, kuin että olisivat olleet ulkona hyttysten syötävinä. Hyttysiä oli nimittäin aivan julmetusti. Teltta alkoi vuotaa ja makuupussitkin kastuivat lopulta.

Ruokaa sentään laitoimme.

a

Rakennustarvikkeita oli jäänyt yli perustuksista jonkin verran. Onneksi ainakin osan voi palauttaa rautakauppaan, esimerkiksi kolme avaamatonta pakettia routalevyjä, salaojaputkia ym.

Maasto oli mennyt aika kurjaan kuntoon. Tässä ehkä pahin paikka: mökin edusta. Oikeassa ylänurkassa näkyvät pilarit, joiden päälle terassi tulee. Laskeutuminen mökistä rantaan on niin jyrkkä, että tähän pitäisi joko tehdä luiska ylimääräisen maa-aineksen avulla tai sitten portaat. Emme vielä ole päättäneet, kumpi.


Onneksi koskematontakin luontoa vielä löytyy.



1 kommentti:

pande kirjoitti...

Hei!
Nyt on mökki taas askeleen lähempänä toteutumistaan, kun saitte tavarat tontille! Keksitte kivan keittopaikankin. Harmi vaan, ettei telttailu onnistunut. Itikoita maaseudun rauhassa riittää. Moskiittoverkolla voi ainakin vauvan naaman pelastaa. Isosisko osaa jo huiskia. Onneksi lähellä ei ole lehmiä, muuten olisivat paarmat loppukesän riesana. Kiva seurata, miten pihan "maisemointi" edistyy. Mökki varmaan on pystyssä yhdessä hujauksessa.
Terveisin
pande