sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mökin maalaus

Perheen kanssa mökillä kaksi yötä. Rautakauppa-asioita ja maalausta. Saunan valmistumisesta haaveilua.

Torstaina menomatkalla ostimme Kärkkäiseltä Lahdesta ulkokäyttöön tarkoitetun kaasulieden, jossa kaksi levyä, hinta oli jotain 29,90. Taas säästyi rahaa. Tällä pärjätään ensi kesään ja vaikka pitemmällekin. Mies yrittää sitä paitsi itsepintaisesti selvittää kaupunkikaasuhellan asennusta kaasupulloon. Rautakaupoista ei saa sopivia liittimiä, vaikka miehellä on selvä näkemys siitä, millainen liitin tarvitaan. On mentävä johonkin kaasualan liikkeeseen. En minäkään enää juuri usko siihen, ettei hellaa voisi liittää kaasupulloon.

Kävimme myös ostamassa ulkomaalin.Vaihdoimme valintaa viime hetkellä, ja valinta osui nappiin. Vaalean punaruskea sävy, josta hirsi kuultaa hienosti läpi, väri sopii todella hyvin ympäristöön. Maali on Valtti color, mutta sävyn nimeä ja numeroa en juuri nyt muista. Alla lähtiessä otettu kuva, missä väri ei näköjään kunnolla erotu. Räystäslaudat ja takaseinän ikkunan pielet vielä käsittelemättä. Ikkunat ja räystäslaudat oli tarkoitus kaikki vetää valkoisella, mutta kun kahden ikkunan karmit oli maalattu, päätin, että ainakaan etuosan ikkunanpielilautoja ei maalata valkoisella, vaan samalla ruskealla millä seinätkin. Valkoinen on tavallaan hieno ja raikas väri, mutta tulin näin jälkeen päin siihen tulokseen, että seiniä tummempi väri olisi sopinut paremmin tämän mökin ikkunan pieliin.



Maalauksen suhteen näytti huonolta, kun torstaina satoi, eikä perjantaiaamukaan ollut mikään aurinkoinen. Seinät olivat kuitenkin kuivat, emmekä välittäneet sadekuurojen mahdollisuudesta, vaan aloitimme maalauksen. Lauantaina jatkettiin ja nyt on enää vajaa puolet mökin etuseinästä maalaamatta. Perjantain sää oli todella vaihteleva, välillä satoi, välillä paistoi. Pääasia että maalatut pinnat eivät kastuneet. Ilma ei muuten ollut kovin kostea, välillä oli poutaa ja pientä tuulenvirettäkin. Teimme tietysti jotenkin väärinpäin tämänkin työn. Järkevää olisi varmaankin ollut maalata ensin nuo räystäs- sekä ikkunanpielilaudat.

Saunan lattiassa on nyt tasoitteet, se on laatoitusta varten valmis. Kummallista näpertelyä tuo rossipohjaisen lattian teko. Olisi varmasti ollut järkevämpää valaa siihen alun perin laatta eikä ihmetellä noiden levyjen ja tasoitteiden kanssa. Saunakin olisi varmaan jo valmis.





1 kommentti:

Majak kirjoitti...

Mukava blogi sinulla. Itse hankimme mökkitontin tänä kesänä, mukava lukea kokemuksistasi!