Laiturin rakennusta ja retkeilyä

Miehen kahden päivän vapaa koitti ja lähdimme suunnitelman mukaan tontille. Tarkoituksena oli saada aikaan jonkinlainen laiturintapainen. Kyselin etukäteen paikallisesta rautakaupasta laiturintolppia. Kolmen metrin pituista tolppaa olisi ollut saatavilla. Nyt vaan meillä ei ollut käsitystä siitä, minkäpituisille tolpille oli tarve, ja toinen ongelma oli se, että lyhyempikään puutavara ei olisi kunnolla mahtunut Peugeot 206:een, joka oli lastattu täyteen tavaraa jo ennestään. Mies sanoi, että antaa olla, hän tekee tolpat paikan päällä, ja jos ei onnistu niin mennään sitten ostamaan.

Ajomatkan varrella oli toinenkin rautakauppa. Sielläkään ei ollut lyhyempiä tolppia, vain jotain metallisia laiturinjalkoja, jotka maksoivat 60-80 euroa kappale. Ostettiin sieltä kuitenkin moottorisaha. Saksalainen myyjän kehuma saha, tarjoushinta oli 199 euroa, kiinalaista ei olisi kuulemma suostunut myymäänkään, mutta näytti kuitenkin, että sellaisiakin oli, 139 euroa. Senttiäkään ei tullut alennusta, vaikka ostamamme saha oli viimeinen jäljellä oleva eikä ohjekirjaa eikä alkuperäistä pakkauslaatikkoa löytynyt. Tämä ei kuitenkaan kaupantekoa haitannut, sillä myyjä (tai myyjät) olivat mukavia ja asiantuntevia. Kaupanteossa ei ollut kiirettä,  sahan toimintaa esiteltiin käytännössä takapihalla. Yritin kysellä jotain suojavarusteita, vastaus oli "hyvähän se olisi mutta kukapa meistä niitä käyttää". Ostettiin kuitenkin yhdistetty kuulo- sekä silmäsuojain. Ohjekirjan myyjä lupasi  lähettää kotiin, ja se tulikin jo pikalähetyksenä.

Tontilla ensimmäinen päivä kului rantaa siivotessa ja nuotion ääressä ruokaa laitellen. Saha toimi niin kuin pitikin. Mies kaatoi yhden aika ison männyn, joka oli lähtenyt kaatumaan mutta tarttunut latvasta kiinni toiseen mäntyyn. Jonkin verran piti tyvestä työntää ja töniä puuta, ennen kuin oksat antoivat periksi ja se rojahti maahan.

Pystytin teltan tällä kertaa auton parkkipaikalle, mielestäni tasaiselle hiekka-alustalle. Meillä oli tällä kertaa tyynyt mukana, mikä omaa oloani helpotti huomattavasti. Minulla yö sujui kohtalaisen hyvin, mutta mies heräsi aamuyöstä ja valvoi useamman tunnin. Vähän viileäkin oli.

Toisena päivänä perehdyimme sitten laiturin tekoon. Meillä oli valmiina laiturin silta (vai kansiko se on). Tarvittiin siis vaan tolpat ja tukipuut niiden väliin, joiden väliin sitten tuo itse laituri tulisi. Tuo laiturinsilta oli peräisin taloyhtiön jätelavalta, jonne oli heitetty tuommoisia melko isoja ja tukevia terassialustoja tai parvekeralleja kolme kappaletta. Olimme vieneet ne silloin leikkimökin kanssa pakettiautolla tontille, tarkoituksena käyttää niitä johonkin tarpeelliseen.

Tehtiin ensin nuo päädyt valmiiksi ja sitten rakennelmaa pystyttämään tihkusateessa.

Ja lopputulos:

Laiturin oikealla puolella näkyy yksi juurakko, jonka mies kaivoi vedestä. Laiturin leveys on 70 cm, joten siitä voi päätellä minkä kokoinen tuo vieressä oleva karahka on. Vettynyt puu painaakin jonkin verran. Tuosta laiturin ympäriltä on myös niitetty kaislaa. Mies teki vihdoinkin saman havainnon kuin minäkin, eli löysi hiekkapohjan. (Jota edelleen peittää tuo 30-50 cm paksuinen roskakerros, huhkimisesta huolimatta.) Raskas homma itse kaivamisen lisäksi on tuon roskan, eli märkien kaislapaakkujen ym. siirtäminen rannasta kauemmaksi. Siirsin roskia kevytpeitteen avulla. Tarkoitus on niitä polttaa myöhemmin parkkipaikalla, jonne on enemmänkin matkaa. Aikaa vain oli taas liian vähän tälle työnteolle, ja tietysti välillä piti syödäkin, juoda kahvia ja hoitaa kaksivuotiasta.

Kaksivuotias oli aika ihailtavaa seuraa. Meidän raivaukselle hän huuteli kannustushuutoja: Hyvä äiti, hyvä baba, HYVÄ! Jaksatko vielä, äiti? Onko kaikki hyvin, baba? Toisena päivänä hän innostui keräämään mustikoita ja tarjosi niitä auliisti syötäväksi. Muuten hän sahaili omalla leikkisahallaan, lotrasi veden kanssa ja oli enimmäkseen tyytyväinen elämäänsä. Allaolevassa kuvassa taapero mustikkaretkellään honkien keskellä. Hän ei pelkää eikä vierasta mitään luonnonilmiöitä, vaikka onkin havainnut erilaisten asioiden olemassaolon: "Siellä on hyttysejä, mehiläisejä, kärpäsejä ja paarmoja..."

Vielä noista luonnonilmiöistä. Yksi sisilisko nähtiin rannassa heti kun mentiin. Ja kun mies heitti yöllä lahopuita nuotioon, oli yhden puun onkalossa nukkunut siili, jonka hän sai pelastettua liekeiltä. Linnut eivät enää visertäneet yhtä raivokkaasti kuin juhannuksen tienoilla. Yölläkin oli aivan hiljaista.

Päivä tontilla

Tässä kuvia eiliseltä: ranta ennen...

Ja ranta jälkeen...

Sain tuohon rantapenkereelle nyt sellaisen polun raivatuksi, että rantaa pitkin voi kävellä noin 5-10 metrin matkalta. Repiessäni suopursua ja muita varpuja ajattelin mielessäni, että on hyvä että luontoa suojellaan kaltaisiltani, touhu tuntui sen verran päättömältä. Lampea kiertää rantakaavan mukaan "arvokas yhtenäinen rakentamaton rantavyöhyke". Tämä mielessäni ajattelin, että nyt olen pilannut koko tontin ja turmellut sen kasvillisuuden ikuisiksi ajoiksi. Ja lopputulos oli se, että työn jälkeä tuskin edes huomasi. Ehkä tosin jätin muutaman sammakon kodittomaksi.

Yritin myös kohentaa uimarantaa, mutta totesin sen työn edelleen toivottomaksi. Nyt olen saanut päähäni, että pitäisi olla jokin haavi, siivilä tai vastaava, jolla voisi yrittää saada kaislamössöä pois, kun tuo pohjan sedimentti ei pysykään talikossa tai haravassa vaan leviää ympäriinsä. Mitään erityisen hienojakoista mönjä ei kuitenkaan ole, koska vesi kirkastuu verraten äkkiä. Nyt tuntuu typerältä, että en aikaisemmin tajunnut tätä. Täytyy nyt siis vielä kehitellä jotain omatekoisia ruoppausvälineitä ja kokeilla niitä.

Mies on kyllä huomattavasti käytännöllisempi kuin minä, ja se näkyy siinäkin, että hän tietää yleensä heti, mikä on tarkoituksenmukainen toimintatapa jossakin tilanteessa. Kohta on pakko myöntää, että hän oli ehkä oikeassa rannan suhteen. Ehkä ajattelee nytkin mielessään, että antaa vaimon hikoilla siellä haravoineen ja siivilöineen, kyllä se siitä kohta järkiinsä tulee. Kotona, kun selostin harvennuspuuhiani, sain vastaukseksi vain kysymyksen: no etkö tehnyt sille uimarannalle mitään?

Tuosta ruoppauksesta vielä: koneelliseen ruoppaukseen pitäisi tietenkin olla lupa. Jonkinlainen kevytruoppaus voisi ehkä olla realistinen vaihtoehto. Mitään isoa kaivuria en kyllä aio lammelle tuoda enkä tiedä olisiko se edes mahdollistakaan. Sitä paitsi koneellinen ruoppaus voisi netin mukaan sekoittaa veden puoleksi kesää. Tämähän olisi jo suoranainen ympäristörikos. Mieluummin sitten vaan laiturin päästä uimaan ja lapsille keinotekoinen hiekkaranta mudan päälle.

Tässä yläpuolella on uusi uimarannan paikka, eri paikka kun se, missä viimeksi kaivoimme pohjaa. Kumma juttu vain, koska muistin, että uponnut soutuvene olisi sijainnut tästä paikasta vasemmalle, ja nyt sitä ei näkynyt. En muistanut, että kaislikko myöskään olisi ollut näin harvaa tällä kohdalla, näyttää melkein siltä, kuin sitä olisi niitetty. Tuli mieleen, että olisiko joku huomannut että tontti on myyty, muistanut samalla hävittäneensä veneensä näillä main ja käynyt hakemassa sen pois. No, todennäköisemmin vene löytyy vielä jostain toisesta kohdasta.

Paluumatkalla yritin katsella, näkyisikö kirkonkylällä rautakauppoja. Ei osunut kohdalle, täytyy netistä katsoa tarkemmat osoitteet. Rakennusvalvonta lähtee kesälomille kolmeksi viikoksi, joten mistään rannan ruoppauksesta ei voi tänä aikana viranomaisilta kysellä.

Käärmeistä vielä

Kiitos vielä kaikille edellistä kirjoitusta kommentoineille kannustuksesta ja neuvoista! Olen todella otettu siitä asiasta, että blogilla on noin monta kiinnostunutta lukijaa, ja tiedän vielä useita muitakin! Tuo käärmeasia on hyvä ottaa huomioon, vaikka emme nyt vielä varmasti edes tiedä, onko tontilla käärmeitä. Aiomme tömistellä ja leikata varvikkoa lyhyemmäksi oleskelualueelta, niin että edes näemme mahdolliset luikertelijat. Muistan, kun lapsena leikin kaverini kanssa aina yhden palaneen talon raunioilla kotileikkiä. Aikuiset kielsivät sinne menemästä käärmeiden pelossa. Mutta ei sattunut sielläkään käärmettä kohdalle.

Tässä paineet kasvaa, kun lukijat lisääntyy, ihan positiivisessa mielessä kuitenkin. Tosiasia nyt vain on se, että emme saa mitään tontilla aikaan, kun mies on taas töissä ja esimerkiksi tällä viikolla hänellä on vaan yksi vapaapäivä. Harmittaa, mutta ajattelin, että lähden yksin käymään tontilla, mittaan vaikka leikkimökin paikkaa ja kerään risuja. Ja ehkä siivoan rannankin uimakuntoon, heh heh.

Totta puhuen hiukan tässä tuntee itsensä avuttomaksi, minä ainakaan en ymmärrä tästä rakentamishommasta kovinkaan paljon. Joten jätetään se aihe toistaiseksi kunnes on jotain asiallista kerrottavaa. Muuten jos joku haluaa viettää päivän raittiissa ilmassa, mukaan voi lähteä milloin vain. En viitsi ketään oikein erityisesti pyytää, koska tiedän, että vaikka halua riittäisi, niin kaikilla on yleensä kesät täynnä toimintaa muutenkin, on omat mökit ja omat puuhat.

Laitan tähän vielä kuvan grillistämme.

Rannan kunnostus

 

Kas tässä tuleva biitsimme nykytilassaan. Olemme olleet kotona pari päivää ja olen pikaisesti googlettanut aiheen rannan kunnostus sekä keskustellut asiasta tuttujen kanssa. Olen huomannut, että emme olekaan yksin tämän ongelman kanssa, vaan monilla muilla tuntuu olevan jopa epätoivoisempiakin tilanteita. Toki olen itsekin lapsuudesta saakka uinut monenmoisilla uimapaikoilla. On ollut mutavettä ja mutapohjia, jalkoihin takertuneita lumpeenlonkeroita, limaisia kivikoita ja niin edelleen. Silti lätäköissä on pulikoitu kavereiden kanssa tuntikausia. 

Lumpeen kauneutta ylistetään monessakin paikassa, mutta täytyy myöntää, että itse en ollut mitenkään ilahtunut huomatessani lumpeet lammella. Se yhdistyy mielessäni juuri noihin humuspitoisiin mutalikkoihin.

Kuvastakin näkyy, että rannassa oleva kaislikko ei ole isoa, ainakaan vielä. Näin ollen itse kaislikon niitto ei ole suurin vaiva, vaan pohjassa olevan kuolleen kaislikon ja juuripaakkujen kaivaminen. Kaiken huipuksi huomasimme viimeksi, että rantaamme on uponnut lasikuituinen soutuvene, joka on puoliksi mudan alla. Vene on muutaman metrin päässä rannasta, joten sen ylös saamisessa pitää mennä vyötäröä myöten veteen. En vielä ole saanut miestä innostumaan veneen nostosta tai rannan siivouksesta muutenkaan, paitsi jollain kauhakuormaajalla. Minun mielestäni viikate, kahluusaappaat, talikko ja lapio riittävät toistaiseksi.

Ehkä lammessa on kalaa, kun joku on siellä veneillyt. Vastarannalla on myös kumollaan oleva soutuvene, joten jonkinlaista virkistyskäyttöä lammella siis on ollut jo ennen meitä. Harmillista kuitenkin, että kun lammella on 1,4 kilometriä rantaviivaa, vene on uponnut meidän 75 metrin rantaviivallemme.  

Kotona vasta tuli puhetta, että mies olisi tehnyt jonkinlaisia havaintoja käärmeistä. Ei ollut nähnyt mitään, mutta kuullut. En tästä kauhistunut, mutta tajusin nyt selkeämmin, että rannassa kukoistavasta suopursukosta ja muusta varvikosta on päästävä eroon. Ensin ajattelin, että teemme vain polut ja raivaamme kasvillisuutta mahdollisimman vähän, ennen kuin tiedämme, mille kohdin haluamme mitäkin toimintoja perustaa. Mutta alustava uimarannan paikka alkanee olla selvillä, joten siltä kohdalta pitää rantaa ruveta siivoamaan myös maalta. Sisiliskon minäkin näin, mies oli nähnyt niitä neljä. Tavallaan olen surullinen siitä, että tulemme hävittämään palasen koskematonta luontoa, mutta onneksi luontoa riittää myös meidän tonttimme ulkopuolella.