keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mökin kokonaispinta-ala

Nyt ovat eri toimijat palanneet lomilta ja mökkiasia taas etenee. Eilen tuli sitten mieleen sellainen kysymys, että minkäkokoinen terassi tuossa valitsemassani mökkimallissa olikaan. Mökki on alle 25 neliötä ja terassia olin mielessäni ajatellut noin 10 neliön laajuiseksi. Mutta kysely vielä mökkitoimittajalle, ja terassi peijakas onkin 12,5 neliötä. Mökin kokonaisala on siis 37 neliötä kun erillisen saunarakennuksen ala rakennusjärjestyksen mukaan saisi olla vain 35.

Ensin tunsin itseni todella typeräksi, mutta sitten rupesin tutkimaan mökkiesitettä uudelleen. Siinä ilmoitettujen ulkomittojen mukaan mökin kerrosala (eli lämmin ala) on 23,4 neliötä ja terassi noin 11-12 neliötä. Eli ihan oman huolimattomuuden piikkiin ei voi laittaa tuota kahden neliön ylitystä. Mökin kokonaispinta-alaa ei ole mainittu tarjouspyynnössä eikä edes tilausvahvistuksessa, mikä tuntuu kummalliselta. Mökkiesitteessä ilmoitetut tiedot ovat kerrosala 25 ja kokonaiskäyttöala 55 neliötä, mutta tuo jälkimmäinen luku koskee parvellisia malleja. Kysymällä asia tietysti selviää, mutta tässä vaiheessa olen kuitenkin sangen harmissani asiasta, vaikka en tiedäkään, miten kohtalokas virhe on kyseessä.

Eilen olin jo tyytyväinen mökkiprojektista, kun sain sovittua kirvesmiehen kanssa käynnin tontilla ensi sunnuntaina. Puhelimessa jo keskusteltiin perustuksista ja aikatauluista. Pystytysajankohdaksi sovittiin juhannuksen jälkeinen viikko. Tavarat tulevat tontille edellisellä viikolla. Perustuksista sen verran, että suunnitelmassa on tuvan puolelle harkkosokkeli, pesutilojen kohdalle betonilaatta ja terassi pilareille.

Ei kommentteja: