Tänään on varmasti hyvä päivä aloittaa tämä blogi, sillä ylihuomenna tehdään kaupat mökkitontista. Tänään on muutenkin hyvä päivä, sillä kesälomani alkoi tänään.
Sopiva tontti löytyi lopultakin helposti, mutta ei kuitenkaan liian helposti tai nopeasti. Käytimme sen verran aikaa etsiskelyyn kuin mitä käytettävissä oli. Viime kesänä kävimme kaksi kertaa Savonlinnassa eräitä saaritontteja katsomassa. Totesimme ajomatkan pääkaupunkiseudulta liian pitkäksi. Se, että tontit olivat saaressa, ei sinänsä haitannut niinkään paljon ainakaan etukäteen ajateltuna.
Päätimme kuitenkin suunnata mielenkiintomme hiukan lähemmäksi, eli noin parin tunnin ajomatkan päähän. Tänä keväänä kolme reissua Etelä-Savoon riitti. Ensin kävimme miehen kanssa kerran katsastamassa jo viime kesän lopulla myyntiin tulleita tontteja, joista ei kuitenkaan enää mitään kovin häävejä ollut jäljellä. Tämä reissu tehtiin heti pääsiäisen jälkeen. Juutuimme kesärenkailla mökkitielle lumihankeen. Mies työnsi hikipäässä ja meikäläinen suditteli minkä kerkesi, ja lopulta, sentti sentiltä, mies sai lykittyä auton kuivalle maalle.
Löysimme yhden kohtalaisen tontin, mutta kun soittelin arkipäivinä kiinteistönvälittäjälle, kävi ilmi, että tontilla oli käynyt joku toinenkin. Välittäjä antoi ymmärtää, että nopeat syövät hitaat. Olisimme siis voineet ruveta kilpailemaan tontista, jos olisimme heti samana päivänä sännänneet pankkiin. En rohjennut ryhtyä tähän. Tontti ei myöskään tuntunut täysin täysosumalta. Naapureita oli liikaa ja ilmansuuntakin oli enemmän itään kuin etelään.
Odottelimme lumien sulamista. Miehellä oli kaikki viikonloput töitä. Totesin tonttikaupan alkavan kuumeta, kun uusia tontteja 200 kilometrin säteellä pääkaupunkiseudulta pukkasi myyntiin. Sovin äitini kanssa lapsenvahtivuorosta ja huristelin itsekseni Etelä-Savoon.
Minulla oli hyvät ajo-ohjeet, mutta kuitenkin käännyin pikkuteillä liian aikaisin ja kävin tutkimassa väärän lammen rantaa. Hortoillessani metsikössä vailla mitään käsitystä siitä missä olen, tuli jotenkin orpo olo. Tajusin jossain vaiheessa olevani väärässä paikassa. Ajelin eteenpäin ja löysinkin kiinteistöfirman kyltit, joita seuraamalla pääsin helposti oikeaan paikkaan. Ilmeni uusi ongelma. Tonttien takarajalle tehty uusi tie oli niin uusi ja pehmeä, että olin vähällä juuttua siihen. Onneksi tajusin asian ajoissa enkä yrittänyt pidemmälle. Pysäköin auton kauemmaksi ja käppäilin tonteille.
Alle kilometrin pituisen lammen rannalla oli myytävänä kaksi tonttia. Hiljaisuuden keskellä, videokamera kädessä hiivin tontteja kohti. Ensimmäisellä tontilla kohosi hirvittävän iso siirtolohkare. Maasto oli kuivaa mäntykangasta. Tutkin tarkemmin toista tonttia. Maisema oli idyllinen ja tontti näytti hyvältä. Menin rantaan. Vesi oli kirkasta, mutta en halunnut tutkia pohjaa tarkemmin, koska olin yksin. Tontin vasemmalla puolella oli pieni pystysuora kallio. Ehkä ajattelin jo silloin, että tämä voisi olla meidän tonttimme. Huonoilta puolilta tuntuivat paikan syrjäisyys sekä tien pehmeys. Meillä on ollut ajatuksena, että voisimme mökkeillä talvellakin. Mökki oli noin 5 kilometrin päässä "päätiestä" ja loppu tieosuus oli aika kapeaa ja mäkistä, tuntui aika utopistiselle ajatukselle, että tontille pääsisi talvisaikaan. Myös ranta ja vedenlaatu jäi mietityttämään, kun en rohjennut yksinäni pulahtaa lampeen.
Minulla oli muitakin kohteita tällä matkallani. Seuraavaksi menin eräälle pohjoistontille, jota mainostettiin valoisaksi. Valoa tontille tulikin, ilta-aurinkoakin. Mutta kaikenlaisia pörriäisiä hyrräsi ympärilläni. Naapureita oli myös vastapäätä sekä toisella reunalla, joskaan ei aivan tontin rajalla. Hyvää oli kunnollinen tie perille saakka. Mutta hyttyset. Hyi saakeli. Huristelin kiireesti seuraavaan kohteeseen.
Kaksi tonttia lounaaseen. Myöhäisen iltapäivän aurinko lämmitti ihanasti. Käki kukkui ja kalat polskivat lammessa. Ilmansuunta plussaa, mutta itse tontit vain eivät olleet kovin häävejä. Melko jyrkkää rinnettä ja nuorta kasvillisuutta, eli pöpelikköä, jonka alta en saanut mitään käsitystä maaperästä tai maastosta, kun en ole mikään asiantuntija.
En halunnut vieläkään luovuttaa. Päätin vielä mennä samaan paikkaan, jossa miehen kanssa käytiin pääsiäisen jälkeen. Vaikka silloin olimme sitä mieltä, että siellä ei ole mitään meitä kiinnostavaa, niin halusin kuitenkin varmistua asiasta.Ja varmistuinkin. Kuusikkoinen märkä sammalikko ei näyttänyt eikä tuntunut sen paremmalta ilta-auringossa kuin aamuauringossakaan.
Hyvä matka, ja antoi varmuuden siitä, mitä olemme etsimässä. Eteläsuuntaista kuivaa mäntyvaltaista tonttia veden ääreltä. Isojen järvien rantaan ei budjetti riitä, eikä kalliorantoihin.Pienen lapsen kanssa liikuttaessa mukavuutta lisää kohtuullinen ajomatka. Suunnitelmissa on ollut myös rakentaa vähitellen: ensin saunamökki ja muita piharakennuksia, sitten jossakin vaiheessa varsinainen asuinmökki. Ensimmäinen tontti tuntui sopivan tälläiseenkin suunnitelmaan mahdollisimman hyvin, tilaa olisi useammalle rakennukselle. Soitin välittäjälle, pieni miinus tuli mahdollisen sähköliittymän hinnasta: paikka on niin syrjäinen, että sähköliittymä maksaisi pitkälti toistakymmentätuhatta. Kerroin tästä miehelle, ja ensimmäinen kommentti oli, että eihän me nyt mitään sähköjä tarvita, tai otetaan aurinkosähkö. Joten tästäkään asiasta ei tullut kynnyskysymystä.
Mies tuntui uskovan, että olen löytänyt hyvän tontin. Lähdettiin eräänä arki-iltana yhdessä katsomaan tonttia. Mies alkoi heti suunnitella rannan putsaamista ja muuta siivousta. Näin ollen lähetin heti samana iltana välittäjälle viestin, että otamme tontin.
Kaupat tehdään siis maanantaina.
Olemme hankkineet Budget Sportista 40 euron perheteltan. Prismasta olemme hankkineet Fiskarsin pistolapion ja työhanskat. Mahdollisesti ensimmäinen rakennuksemme tulee olemaan leikkimökki, jonka taloyhtiömme oli viemässä kaatopaikalle. Olemme neuvotelleet asiasta, että voisimme viedä leikkimökin tontillemme. Teemme siitä vaikka työkaluvajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti