Pikavisiitti tontille

Pidän meitä aika toimeliaina tontinomistajina, sillä edellämainittu leikkimökki on nyt osina viety tontille. Kävi ilmi, että taloyhtiön väki oli enemmän kuin innokas pääsemään leikkimökistä eroon. Olimme ajatelleet purkaa mökin vasta juhannuksen alla, mutta nyt päätimme kuitenkin käyttää miehen tämän viikon vapaapäivän mökkiprojektiin. Varasin pakettiauton, hommasin lapsenvahdin (eli äitini) ja miehen kaverit tulivat tiistai-iltana purkamaan mökkiä. Keskiviikkoaamuna lastasimme pakun täyteen erilaista tavaraa. Oli siinä joitakin terassi/laituritarvikkeitakin, joita oli varastossa odottamassa sopivaa hetkeä. Joka tapauksessa paku tuli ääriään myöten täyteen. Matkaan pääsimme vasta 12 jälkeen, kun miehellä oli ollut aamulla muutakin menoa ja veimme vielä ennen lähtöä lapsen mummin luokse.

Päätimme kokeilla uutta ajoreittiä, jonka piti olla lyhyempi kuin muuten käyttämämme. Emme mieltyneet tähän Kouvolan kautta kulkevaan reittiin. Miehen navigaattori ja meikäläisen tiekartasto eivät olleet aivan synkroniassa keskenään, mikä johti siihen, että mies sulki navigaattorin melko aikaisessa vaiheessa.

Tunnelma kuitenkin kohosi, mitä lähemmäksi tonttia pääsimme. Kesäkauppa, monet järvet ja lammet matkan varrella. Lähellä tonttia kalliot ja metsäiset kankaat. Lammellamme oleva kallio näytti sekin hienommalta kuin muistin.

Määränpäässä kohtasimme etukäteen olettamani ongelman. Oma mökkitiemme oli yhtä pehmeä kuin ennenkin. Kaupantekotilaisuudessa myyjä oli sanonut meille olevansa yhteydessä tientekijään, että ottaisi vähän ylimääräistä hiekkaa pois, että tietä voisi käyttää jo nyt, ennen kuin pohja ajan kanssa kovettuu. En olettanutkaan, että mitään olisi vielä tapahtunut, kun keskustelusta oli vain kaksi päivää. Hiukan hankalammaksi homma kuitenkin meni, kun Hiace, useista yrityksistä huolimatta, jämähti hiekkaan eikä auttanut muu kuin alkaa purkaa kuormaa parinsadan metrin päässä omasta tontista.

Kyllä siinä hiki virtasi, kun helteessä kahdestaan kannoimme lautoja ja muita puuhässäköitä tontille. Upottava hiekkatie haittasi kantamistakin, kun käveleminenkin oli siinä raskaampaa kuin kovalla alustalla. Onneksi miehellä on hyvät kantotekniikat: olkapäällä kulki melkoinen lasti puutavaraa yhdellä kertaa. Minä yritin korvata puuttuvan voiman vikkelillä jaloilla, mutta kyllä vauhti alkoi hiipua iltapäivän edetessä.

Kun lopulta saimme kuorman purettua, piti vielä auto saada liikkeelle, mikä onnistuikin lopulta. Tässä vaiheessa oli takki melko tyhjä, kun kello oli jo kuusi eikä oltu syötykään muuta kuin pari korvapuustia koko päivänä. Onneksi oli sentään juotavaa tarpeeksi, tai melkein tarpeeksi. Syötiin yhdet kolmioleivät ja juotiin kaikki juomat mitä mukana oli.

Olin päättänyt käydä testaamassa oman lampemme uimamahdollisuudet. Rohkeasti siis veteen. Jalat upposivat johonkin mönjään, joka lähinnä kai koostui mädäntyneestä kaislasta ja muusta eloperäisestä jätteestä. Yäk. Jalkani tavoitti jotakin kovaa, ilahduin, että siinä on kivi, mutta se olikin kai veteen kaatunut puu, jonka toinen pää oli rantapenkereessä. Mies sanoi tunteneensa jalkojen alla liikettä, kun seisoin puun päällä. Tulin siis melko äkkiä vedestä pois. Muuten vesi oli puhdasta, kuten arvelinkin. Pohjasta nousi irtoroskaa, joka samensi veden. Paluumatkalla totesimme kumpikin, että asialistalla numero ykkönen on ehdottomasti rannan tai vähintäänkin uimapaikan siivous.

Istuimme vielä männikössä hetken hengähtämässä. Ja koimme toisen epämiellyttävän yllätyksen, nimittäin hyttysiä hyrräsi ympärillä melkoisesti. Ne eivät olleet mitenkään erityisen vihaisia, sillä en saanut kutiavia paukamia enkä edes kuullut ininää. Silti asialle täytyy yrittää tehdä jotain, mikäli mahdollista.

Kuitenkin onnittelin jälleen itseämme, kun katselin lammen maisemaa ja tonttimme hongikkoa. Mielestäni onnistuimme löytämään aivan uskomattoman hienon paikan. Toinen asia, josta olen hirveän tyytyväinen, on se, että meillä on nyt jotain yhteistä puuhaa kesälomalle, ja miehellä jotain kiinnostavaa vapaa-ajan tekemistä, johon kaveritkin voi ottaa mukaan.