torstai 4. lokakuuta 2012

Viimeisiä laittoja

Viime viikonloppuna miehet pääsivät jo yläpohjan kimppuun, ja mies kavereineen nukkuikin mökissä. Pesuhuoneen ja tuvan välinen seinä puuttuu vielä, mutta mies oli tukkinut reiän eristepaketeilla, näin ollen tuvan puolella oli ollut jo sangen miellyttävää nukkua, ja lämmitys hoituu toistaiseksi valopetroolikaminalla.

Maisemointityöt hiukan rassaavat. Ei osaa päättää, pitäisikö mökin ympärille tuoda lisämaata vai ei, ja oikeastaan ei olisi rahaakaan mihinkään maansiirtoon enää. Nyt on kuitenkin sovittu, että kaivinkone tulee vielä kerran tänä syksynä tasoittamaan parkkipaikkaa ja siirtelemään maata. Enimmät työt jäänevät kuitenkin ensi keväälle.

Yläpohja pitäisi saada valmiiksi, saunan ja pesuhuoneen puolelta se oli jäänyt kesken. Ja lattiaa ei ole vielä lakattu.

Roskat on viety pois ja rakennustarvikkeet alkavat olla jo aika vähissä. Rautakaupasta tullut viimeisin lasku oli vain sadan euron pintaan. Rakennussesonki alkaa siis kaikesta huolimatta lähestyä loppuaan, vaikka sitä ei haluaisikaan hyväksyä.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Olette kyllä urheita rakentajia! Meidän oma mökkiprojekti alkaa lähestymään loppuaan, ja nyt alkaa jo olemaan ikävä rakennusaikoja (aika kultaa muistot). On meinaan todella tyhjä olo, kun ei ole enää mitään isompaa rakennettavaa, mitä pitäisi miettiä ja pohtia. Toki kaikkea pientä voi kehittää vaikka loputtomiin...

Lykkyä kuitenkin projektin jatkolle! Mukava seurata mökkinne kehitystä.

pande kirjoitti...

Hei!
Kiva että muitakin mökin rakentajia katselee blogiasi.
Eikö ole toisaalta mukavaa pitää tämä talvitauko ja antaa kypsyä mietteet pihan ja muun tähdellisen kevättöistä?
Ei varmaan kukaan ensikertalainen voi kuvitella, mitä kaikkea mökinteko vaatii. Taitavasti olette silti osanneet hommia tehdä!
Syysterveisin
pande