keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Myöhäsyksyinen päivä tontilla

Vihdoinkin sain taas itsestäni irti sen verran, että suuntasin kohti tonttia, kenties viimeistä kertaa tänä syksynä. On ollut kiireinen syksy töiden suhteen ja muutama viikonloppureissukin vielä. Yhtenä viikonloppuna käytiin laittamassa isäni mökillä veneet talviteloille, ja siinäpä ne viikonloput äkkiä menivät.

Menin tontille yksin kauniina syyspäivänä lämpimässä säässä. Tapasin siellä mökkinaapurin ja isäni, joiden kanssa vaihdettiin kuulumisia ja suunniteltiin tulevia toimenpiteitä. Nyt on tilanne tontilla erinomainen siinä mielessä, että tietä on jatkettu lähemmäs rantaa. Vielä tie on pehmeähkö, katsotaan, kovettuuko se talvella tarpeeksi vai pitääkö tilata siihen soraa.

Rannan ruoppaus on vielä edessä. On vielä auki, ruopataanko meidän rantaa vielä tänä syksynä vai jääkö homma ensi kevääseen. Luulenpa, että talvikin alkaa kohta pukata päälle, joten olen itse asennoitunut siihen, että emme välttämättä enää tänä syksynä mene tontille.

Olin tuossa edellisessä merkinnässä todennut saaneeni jotain uutta virtaa mökkisuunnitteluun käytyäni tontilla... aivan samalta tuntuu nytkin, pää on täynnä ideoita. Nyt on selkeä käsitys siitä, mitä ja mihin halutaan. Siis 25 neliön saunamökki, jossa riittävän iso sauna sekä terassilla tilaa 6 hengen ruokapöydälle. Jos tuvassa on vaan pieni pöytä niin tuolla neliömäärällä sinne saa sitten tungettua makuupaikat vaikka neljälle hengelle.

Määräalan lohkomistilaisuuden päivämäärä on tiedossa, itse en sinne tosin töiden vuoksi pääse paikalle. Meillä ei käsittääkseni ole epäselvyyksiä tontin rajoista, kun rajapyykit ovat paikoillaan jo. Joten en luule tuossa lohkomisessa tapahtuvan juurikaan muuta kuin sen, että tontit nimetään.

Ei kommentteja: